perjantai 27. kesäkuuta 2014

Sushi

Sushi. Se lukuisten ihmisten ylistämä herkku. Saanen olla toista mieltä! 
Tässä taannoin saimme kutsun vanhempieni luo "sushi-juhliin". Pääkokkeina toimivat veljeni ja hänen tyttöystävänsä. Isäni oli myös valmistuksessa mukana, sushin ystävä kun on. Minä ja Teemu seurailimme vierestä tätä näpräämistä.

Olin etukäteen suunnitellut maistavani tätä maailmankuulua herkkua. Maistoin. Laitoin palan suuhuni, ja yritin pureskella vedet silmissä. Parin yökkäys-refleksin jälkeen pikainen spurtti vessaan ja sushit viemäriin. Ja päälle suu-huuhtelu. Näin.

Onneksi vanhempani olivat myös valmistaneet pizzaa, jota äitini kanssa söimme (hänelläkään ei ollut positiivinen ennakkoasenne, hänhän ei omien sanojensa mukaan kuollutta kalaa syö!!). 


***

Kylppärimme on myös saanut uutta ilmettä uusilla kalusteilla. Ennen meillä oli taso, joka toimi hoitopöytänä Milean ollessa vauva. Nyt kun sitä ei enää tarvittu, se on ollut tavaroiden lasku-ja säilytystasona. Siitä piti päästä eroon, ja olimme kauan suunnitelleet ostavamme pyykkikaapin ja tavallisen korkean kaapin. Tuumasta toimeen:

Ennen


Jälkeen

Bueno!!


-Jemina-

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Häät

Häät, siis MEIDÄN häät ovat ensi vuoden kesäkuussa. Reilu vuosi on aikaa suunnitella, mutta jo vuoden päästä olisi kaiken oltava jo suht valmiina. Kääk!! Onneksi minulla on maailman parhaimmat, kauneimmat ja ennenkaikkea viisaimmat kaasot mitä maa päällään kantaa! Heidän kanssaan varmasti kaikki menee niinkuin olen aina unelmoinut.


Vihkiminen on Karjaan kauniissa harmaakivikirkossa. Juhlapaikka on vielä avoin, mutta muutamia potentiaalisia vaihtoehtoja on tullut vastaan. Vielä pitäisi saada itsestä irti ja ottaa puhelin kauniiseen käteen ja sopia milloin juhlapaikkoja voisi käydä kurkkaamassa.

Viime viikolla saimme Teemun kanssa vihdoin ja viimein tehtyä alustavan vieraslistan. Jotta vieraiden lukumäärä ja häiden tarkoitus ei riistäytyisi käsistä, jouduimme karsimaan todella rankalla kädellä keitä häihimme kutsumme. 

***

Olen jo jokunen vuosi sitten hankkinut muutaman kirjan; toinen on hääparin muistokirja, johon voi etukäteen kaikenlaista kirjoitella ja sitten tietenkin myös kirjoittaa muistiin kaikki häihin liittyvät muistot. Toinen kirja on ihan blankko kirja, joka saa toimia suunnittelussa. Sinne rustaan kaikenlaisia ideoita ja ajatuksia mitä mieleen tulee.


Häät ovat siis aikalailla takaraivossa koko ajan. Täytyy tässä vuoden varrella aina välillä kirjoitella tänne missä mennään :)

-Jemina-


torstai 8. toukokuuta 2014

Miksi? No siksi.

Syvimmät ja nöyrimmät anteeksipyyntöni tästä blogin hiljaisuudesta. Syy on yksinkertainen: kaiva kannettava tietokone kaapista, viritä laturin johto seinään, avaa kone ja odota sen käynnistymistä miljoona minuuttia, netti on paska, kuvien siirto puhelimesta hidasta, ja kuvien lataaminen Bloggeriin vielä hitaampaa. 

Jos me jonain kauniina päivänä ostetaan omakotitalo, jossa olisi tilaa tietokonepöydälle ja varaa uudelle koneelle, lupaan kirjoitella useammin!!

Viime viikkoihin on kuulunut mm. tällaista:

Ikkunanpesua sekä koneellisesti että perinteisesti lastan kanssa.

***


Sellossa shoppailua..

..Sekä siellä syömistä.

***

Juhlittiin Teemun synttäreitä perheen kesken grillaten ja kakkua syöden. Iltasella kutsuimme myös uudet naapurimme meille iltaa viettämään.

***

Ja sitten olikin jo Vappu. Milea sai ensimmäisen foliopallonsa ja oli siitä ikionnellinen!

***

Löysin meidän terassilta Simon, hän on siili.

***

Viime lauantaina olin työkaverini (pomoni) luona "kesäjuhlissa". Tarjolla oli tortilloja ja Fresitaa. Tunnelma oli mukava ja äänekäs! Jatkoille lähdimme tietenkin Londoniin jossa viihdyimme pilkkuun asti. Tämän jälkeen suuntana oli taksitolppa, koti ja oma sänky. Kotiintultuani ja monta oravannahkaa köyhempänä kävin suihkussa. Meinasi tältä naikkoselta laatta lentää, sen verran viinalta haisi käyttämäni hopeashampoo!

Sunnuntaina olo oli väsynyt ja tukka oli kipeä. Ei auttanut kuin ottaa BuranaPanadol-coctail ja ottaa suunta kohti Riihimäkeä, missä asuvat Teemun sisko puolisoineen. Ja voi juku, siellä oli tarjolla itsetehtyjä hampurilaisia ja smoothieta! Kyllä maistui pienessä kankkusessa, niin hyvää se oli!!

***

Tämän viikon tiistaina olimme juhlistamassa Milean kummitätiä mitalikahveilla. Tämä voimanainen meni ja voitti kisoissa jälleen kultaa!! Hurjasti onnea!

Milea kuljettaa kummitädin lahjamurattia.
***

Nyt Euroviisujen pariin. Hurrataan Suomi finaaliin!!

-Jemina-


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pääsiäisviikonloppu

.. Joka toki jatkuu vielä. Tähän asti koko Pääsiäinen on ollut lähestulkoon yhtä juhlaa.

Perjantaina lähdimme heti aamupäivästä Karjaalle kummitätini syntymäpäiväkahveille. Sieltä kurvasimme hyvän ystäväni ja hänen perheensä luo. Tähän perheeseen on kolmisen viikkoa sitten syntynyt pieni tyttö, ja mitä vielä; minua/meitä pyydettiin lapsen kummiksi! Tämä tuli todellisena yllätyksenä, olin todella otettu! Nyt vain ristiäisiä odottelemaan, jotka ovat ensi kuussa. Ja mitä tästä seuraa: vaatekriisi!! Jotain liilaa..

***

Eilen puolestaan olimme erään nuoren miehen 1-vuotisjuhlissa. Komea nuori mies oli järjestänyt vanhempineen mukavat kestit, ja tarjottavat olivat tietenkin ykkösluokkaa!

Kukapa muukaan kuin Erica tekee näin kauniita ja ennenkaikkea maistuvia luomuksia! (kuva: Erica)
Heaven! (kuva: Erica)
***

Kotiuduttuamme käärimme Teemun kanssa hihat ja painuimme takapihalle. Tarkoituksena oli istuttaa uutta nurmikkoa vanhan terassiosan paikalle. Vähän piti ensin kaivaa vanhaa maata pois ja laittaa uutta multaa tilalle. Lopuksi ruohonsiemenet, sammalsyöjäaine ja vettä päälle ja avot. Se on siinä. Nyt vaan odotellaan..

***

Tänään Teemun ollessa töissä pitkässä päivässä, saimme kylään hyvän ystäväni Sarin. Sari toi Milealle suklaamunan joka lopuksi taisi olla enemmän kasvoilla kuin mahassa! 

Voitte vaan arvata miltä kasvot näyttivät! Mahtavaa!
***

Huomenna olisi vähän niinkuin lepopäivä ja tiistaina päästään tositoimiin; ikkunanpesuun! Milean Kummitäti tuo minulle lainaksi ikkunapesurin jota olen jo kauan halunnut kokeilla. Luonnollisesti tähän "kauppaan" kuuluu se, että kummitäti pääsee lapsenvahdiksi ikkunanpesun ajaksi!

Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

-Jemina-

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Eteisen projekti

Meidän eteinen on nyt saanut uuden, raikkaan ilmeen. Ennen eteisessä oli hieman pimeää, kiitos ison ruskean Billy-kaapin. Nyt se on myyty ja on jo uudessa kodissa.


Viime vuoden puolella bongasin Teemun vanhempien kätköistä ikivanhan puhelinpöydän. Teemun Isä oli enemmän kuin tyytyväinen jos se meille kelpaisi ja pääsisi siitä eroon. NO TOTTAKAI KELPAA!! Kaappi on aikoinaan maalattu valkoiseksi mutta pinta ei ollut kovin hyvässä kunnossa. Halusin maalata sen uudestaan, joka tarkoitti sitä että se täytyi hioa jotta vanha maalipinta saatiin pois. Tällä hetkellä hengitystieni ovat varmasti aivan tukossa kaikesta hiomapölystä, sillä sitä tuli ja PALJON!! Mutta kyllä se on kaiken arvoista. 

Ennen:

Jälkeen:

Se on niin julmetun hieno!! Kuva on tosin huonolaatuinen. Kyllä tuossa kelpaa istuskella ja pukea Milealle ulkovaatteita!

-Jemina-

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Lapsimessut

Hyvää lauantai-iltaa!

Palataan nyt takaisin eiliseen ja Lapsimessuihin. 
Starttasimme kotoa hyvissä ajoin ja olimme perille karvaa vaille 10 aamulla. Meillä oli sovittu treffit äitini kanssa, mutta kuinkas kävikään. Hän tuli junalla Pasilaan, joten odotteli meitä eteläisen sisäänkäynnin luona ja me taas olimme pohjoisella sisäänkäynnillä. Ei siinä muuta kuin mummu kävelemään koko Messukeskuksen ympäri pohjoispuolelle! 

Ihmisiä oli jo avautumisaikaan ihan riittämiin, mutta pääsimme jonottamatta sisälle sillä meillä oli liput jo valmiina (Kiitos Jenni!).

Aloitettiin messut kahvilasta, sillä meillä molemmilla nälkä kurni mahassa. Milea sai myös pienen maistiaisen meidän leivistä.


Hetken messualueella käveltyämme tuli vastaan se, mitä Milea varmasti odotti kaikkein eniten; JÄTTI-JUNNU!! Juniorin Junnu ja Nuppu ovat olleet Milean suosikkeja siitä asti kun on televisiosta jotain ymmärtänyt. Nähdessään tämän jättiläisen Milea osoitteli sitä sormellaan ja suu oli ihmetyksestä pyöreänä. Tyttö oli aivan ihmeissään!


Odotin, että messuilla olisi ollut enemmän krääsää jota ihmisille jaetaan. Ilmeisesti olen niin tottunut jokavuotisiin Sairaanhoitaja Päiviin, jossa saa kassikaupalla rohmuta kaikenlaista ilmaistavaraa. Äitini sentään oli rohkea ja varasti pyysi BR-Lelu-kynän ja sai sen. Ihme kynäfriikki! 

Saatiin sentään kuusi purkkia Valion Onni-hedelmäsosetta ja pari Muumi-vaippaa kotiinviemisiksi. Toki messuilta tuli ostettua muutamia ihanuuksia:

Milealle Lenne-merkkiset välikausihanskat ja Villervalla pipo.

Papukaijapaita ja syötävän ihana mekko!
Milealle Småfolkin omena-lakanat ja Mehujehu pillimehun pidike. Minä ise ostin itselleni kaksi paria Molo-merkkisiä sukkia kolmella eurolla!! 
Lisäksi mukaan tarttui mm.hiekkaleluja.

***
Kotimatkalla poikkesimme vielä Espoon Ikeaan, jossa söimme lihapullat ja ostin Milean huoneeseen pimennysverhot.

Hurautimme Espoosta Karjaalle, sillä olin luvannut ajaa äitini kotiin. Viivyimme siellä hetkisen, sillä minun oli pakko saada pari kuppia kahvia ennenkuin pystyisin ajamaan takaisin kotiin. 

***

Hiivatti, miltäköhän tämä postaus näyttää puhelimella katsottuna?! Nuo kuvakollaasit on tehty kännykässä olevalla ohjelmalla, joten ne on aika pieniä. En saa kuvatekstejä ihan kuvan alle sillä Blogger ei tykkää niistä. Pahus!

Huomiseen, sillä silloin on luvassa uusi postaus! 

-Jemina-



torstai 10. huhtikuuta 2014

Vauvan/lapsen sukka

Nälkä kasvaa syödessä; kun jotain oppii, täytyy jo päästä seuraavalle tasolle. Minulla on nyt uusi aluevaltaus meneillään: vauvan/lapsen villasukka! 

Nämä olivat harjoituskappaleita:

Sitten tein nämä. Sukat eivät enää riittäneet, sillä tarkoitus oli tehdä ystävän vastasyntyneelle pieni lahja. Joten pipo ja tumput piti myös tehdä. Tuo liila pipo on ensimmäinen kutomani pipo ikinä! Ja mitenkäs kävikään, aivan liian pienet tamineet tuli tehtyä. Joten, uutta putkeen!


Näihin vaalean liiloihin olen kovasti tykästynyt. Pipo on tarpeeksi suuri, jotta sitä voi käyttää mahdollisimman pitkään. Sukat on tehty about Milean jalan mukaan. Oli pakko ommella sukkiin valkoiset napit, jotta niissäkin olisi jotain valkoista. Nämä siis saavat uuden omistajan ensi viikolla! 


***

Eilen illalla grillattiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna meidän grillillä. Aah, oli todella hyvää!


***

Tänään pääsen saattamaan loppuun projektin koskien meidän eteisen "uutta" huonekalua. Hiomista ja maalausta tiedossa! Kuvamateriaalia tulee kun projekti on valmis :)

-Jemina-